keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kolmas viikko 29.2 - 5.3.2016


Tällä viikolla kävimme tutustumassa paikallisiin yrityksiin. Pääsimme maanantaina ihan uuteen (2015-vuonna valmistuneeseen) hotellin keittiöön työskentelemään. Keittiöllä oli jopa sellaisia uusia laitteita ja tilaratkaisuja, joita ei ole tullut Suomessa ravintoloissa vastaan, mm. pastakeitin. Ihmiset siellä olivat hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. 



Keittiöllä oli erikseen renssin lisäksi lihankäsittelytila!


Ravintolan lounaan jakelulinjasto keittiössä. Lounas lähti annoksina.



Kuvassa me neljä kyseisen hotellin omistajan ja hänen vaimonsa kanssa :)




Tiistaina pääsimme näkemään vasarosnamenyn vanhimman ravintolan toimintaa. Paikka oli todella hieno ja yksityiskohtiin oli panostettu selvästi. Keittiö sen sijaan oli vanha ja sattumalta juuri vierailumme aikana keittiöstä katkesi hetkellisesti sähköt! Kuitenkin työntekijät olivat todella ystävällisiä ja saimme tehdä itsellemme perinteistä unkarilaista ruokaa: lihakeittoa, kasviskeittoa sekä possunleikettä makkaralla ja porkkanaperunamuusia.






Perjantaina viimeisenä päivänä pääsimme päiväksi mukaan paikalliseen metsästysjuhlaan. Hotellin ruokasaliin, jonka keittiöllä olimme maanantaina, oli juhlavasti katettu aamulla teurastuspäivän ensimmäinen ateria, joka oli jonkinlaista veripalttua sekä lisukkeita. 



 Jatkoimme matkaa paikallisen suuren tukun takatilaan, jossa Hotellin omistaja ystävineen ja sukulaisineen teurasti 6 possua, jotka he olivat metsästäneet varhain aamulla. Pääsimme seuraamaan tapahtumaa ja osallistuimme myös itse ruhojen paloitteluun, lihojen siistimiseen ja paikanpäällä valmisettujen ruokien tekoon.Päivä oli kokoanisuudessaan mielenkiintoinen ja hauska viimeiseksi päiväksi, vaikka aluksi olimme hieman järkyttyneitä :D




Tässä valmistetaan vastajauhetusta lihasta makkaroita.



Ihana hotellin omistaja tilasi Roosalle ja Emmalle vegeannokset ;)





Kokonaisuudessaan matka oli mahtava ja unohtumaton täynnä uusia kokemuksia ja makuja ja unohtamatta uusia ihania ystäviä, joihin olemme pitäneet yhteyttä jatkuvasti matkankin jälkeen!






Jokainen meistä voi lämmöllä suositella vastaavaa työssäoppimista ulkomailla, koska kokemus on täysin ainutlaatuinen. Kiitämme kaikki tästä mahdollisuudesta oppia ja kokea uutta! 











Loppuun Rikun tekemä videokooste topista!



tiistai 1. maaliskuuta 2016

Toinen viikko 22.2 – 28.2.2016



Toisen viikon vietimme koulun opetusravintolassa. Saimme nähdä (ja tietenkin maistaa!) paljon uusia ruokia ja oppia myös tekemäänkin niitä.




Perjantaiksi meitä pyydettiin tekemään ravintolaan suomalaista ruokaa, johon meidän täytyi suunnitella menu asiakkaita varten: keitto, kaksi pääruokaa ja yksi jälkiruoka. 



Valitsimme seuraavanlaiset ruoat lounaallemme: 

Kesäkeittoa 

Karjalanpaistia ja perunoita 
Makaronilaatikkoa 
Pannukakkua + kermavaahtoa ja hilloa 

Esivalmistelime torstai-iltapäivänä lounastamme ja valmistimme sen tarjolle perjantaina yhdessä oppilaiden kanssa 
Asiakkaita kävi Suomi päivänä paljon, ja ruokaa meni kaupan todella hyvin. Mitään ei jäänyt jäljelle. ;) 








 






Lauantaina pääsimme näkemään ulkoilmakeittiön toimintaa erään opettajan vanhempien luokse. Teimme perinteisiä unkarilaisia ruokia näiden ihmisten opastuksella. Koko päivä menikin sitten touhutessa ulkona ja syöden hyviä ruokia! :)


Paistoimme lihat vanhalla silitysraudalla, jonka avulla lihasta paikallisten mukaan tulee parasta :D
Kuvassa meidän kanssa kokkailleet Unkarilaisen opettajan vanhemmat ja sukulaisia




Ennen kuin päädyimme kokkailemaan ulkokeittiölle, harrastimme "maakuntamatkailua" ja vierailimme erilaisissa historiallisissa ja muuten vain unkarilaisille ylpydenaihetta tuottavissa paikoissa :D




Kävimme myös Ukrainan rajalla! Siihen oli matkaa noin 20 kilometriä kaupungistamme.


Ensimmäinen viikko 15.2 - 21.2.2016



Ensimmäinen päivä meni tutustuessa kaupunkiin kävellen, Kiersimme myös koulun ja asuntolan tilat opettajan opastuksella. 

Toisena päivänä pääsimme jo heti aamu kahdeksalta touhuilemaan koulun opetuskeittiöön. Huomasimme heti ensimmäisinä päivinä, että Unkarissa tehdään ruokaa hyvin paljon pelkästään käsillä. Opetuskeittiössä ei ollut erilaisia koneita lainkaan, vain yksi uuni ja kaasulieisiä. Ruoan valmistuksessa käytettiin todella paljon rasvaa ja salaatteja tai muita kasviksia tai vihanneksia ei käytetty juuri lainkaan. Ruoka oli kuitenkin aina maukasta. Unkarilaiset soivät hyvin paljon keittoja ja annoskoot olivat hyvin paljon isompia, kuin Suomessa.



Loppu viikko menikin perjantaihin asti opetuskeittiöllä tutustuessa alan oppilaisiin keittiötyöskentelyn parissa.
Valmistimme eripäivinä muunmuassa perinteisiä Unkarilaisia jälkiruokia ja leivoksia, keittoja ja arkiruokia .



Tällä ensimmäisellä viikolla pidimme myös leikkimielisen kokkikisan opetuskeittiöllä. Jokainen meistä neljästä sai itselleen arpomalla parikseen kaksi oppilasta. Jokaiselle parille annettiin samat raaka-aineet, joista tuli mahdollisimman montaa raaka-ainetta käyttäen valmistaa herkullinen annos. 

Käytettävissä oli mm. kanaa, pekonia, munia, sieniä, juustoa sekä parsa-,kukka- ja ruusukaalia.

Voittajan valitsi opettaja. 


Roosan ja vieressä Rikun annos


Tommin ja voittajan eli Emman annos!


Näkymä Emman ja Roosan asuntolahuoneen ikkunasta






Lauantaina menimme ohjaavan opettajamme Istvanin kanssa Nyiregyhaza- nimiseen kaupunkiin. Kaupunki lähialueen isoin ja sinne oli matkaa 50 kilometriä. 
Kävimme syömässä hienossa ravintolassa ja kiertelimme kaupunkia sekä taisimme myös pikaisesti shoppaillakkin ostoskeskuksessa!










Kaupunki oli hyvin kaunis ja näimme paljon hienoja vanhoja rakennuksia. Kierroksen jälkeen kävimme syömässä NewYork- tyylisessä ravintolassa jonka ruoka oli kuitenkin perinteistä Unkarilaista hyvää ruokaa isoilla annoksilla. Lopuksi vierailimme Unkarin suurimmassa eläintarhassa.







Myös joka arkiaamu meille katettiin koulun opetusravintolaan aamupala, jonka takia oppilaat tulivat vierailumme ajan aikaisemmin kouluun vain valmistaaksensa meille aamiasta! 



Unkariin lähtö

14.2.2016

Matkan alku!


Opintomatkalle meitä lähti siis Riku ja Tommi Kuusamosta sekä Emma ja Roosa Kajaanista. 
Lento sujui meillä kaikilla oikein mukavasti Unkariin. Lentokentältä lähdimme minibussilla kohti Vasarosnameny-nimistä kaupunkia, jossa vietimme seuraavat kolme viikkoa.

Asumme "hotellimaisessa" asuntolassa aivan koulun vieressä. Asuntolassa pojat ja tytöt olivat eri siivissä. Meillä neljällä oli käytössä yhteinen oma keittiö, jonne meille tuotiin joka päivä päivällistä sekä viikkoittain tarpeen mukaan perustarpeita.  
Ensivaikutelma ihmisistä ja kaupungista yleisesti oli oikein hyvä, vaikka talot ja seutu olivat todella vanhan ja köyhän näköisiä.




Meidän vakiokauppa :D